Vähä noloo

Vähä noloo

No ei täsä mittää. Iha hyvää.

Kun kysytään, että mitä kuuluu.

No ei tää ny mittää, jotai pient räpellyst.

Kun kehutaan jostakin, mitä on tehnyt.

No tällane vanha rätti.

Kun kehutaan asua.

Niin. Tällasii me turkulaise ollaa. Tai ainakin tosi moni. Ainaki mää. Ja taitaa olla kyllä yleinen suomalaisten tauti. Vaatimattomuus kaunistaa. Juu, mutta rajansa kaikella.

Päästätkö valon valloilleen vai hillitsetkö sitä?

Kyllä saa – ja pitääkin – olla ylpee itteestään ilman, että näyttäytyisi kauheena koppavana yksilönä. Täällä Pohjolassa on vallinnut yleisesti sellainen henki, että ei pidä pitää omista saavutuksistaan ääntä. Tiettyhän se voi mennä niin, että menee koppavuuden puolelle, mutta se on asia erikseen.

Kai se oman olemuksen ja/tai tekojen vähättely johtuu siitäkin, että helpompi sanoo, että ”vähä noloo” tai ”ei tää ny mittää”, kun pohjimmiltaan pelkää, että toinen sanoo niin. Varsinkin, jos kyseessä on muutenkin henkilökohtaiset jutut – kuten oman luovuuden näyttäminen. Tällöin ei ainakaan sitten joudu tilanteeseen, jossa oikeesti tulis se häpee siitä, että toinen ei tykännykään. Pitää vaan luottaa itseensä ja omiin valintoihin – sanoi joku sitten mitä tahansa. Tai vaikkei kukaan sanois mitään.

Yritetään myös muistaaa, että kehutaan muita, kun sellainen tilaisuus tulee. Otetaan se jokin sieltä jostain pois siksi aikaa. Kaikki me kehuja halutaan, vaikka oltais opittu pärjäämään ilman niitä.

Hilpeetä viikonloppua vaan kaikille!

Jaa halutettasi

4 thoughts on “Vähä noloo

  1. Tosiaan, omaa itseään pitää ja kannattaa arvostaa! Ja kehuja täytyis viljellä -jokaisen – ja mun mielestä myös rehelliseltä pohjalta!

    1. No niinpä! Ja hyvä lisäys, siis tuo rehellisyys. Ei kehut pitäis tosiaan tulla kuin kaupan hyllyltäkään – vaan oikeesti niin, että niitä tarkoitetaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.