Oi joulu, meniksää jo?

Oi joulu, meniksää jo?

Jo monta vuotta kodista on löytynyt pieni tekokuusi. Tänä vuonna ei hankittu oikeaa puuta. Tästä voisi kirjoittaa pitkään, että emme hankkineet eettisistä syistä ja valevale. Totuus on kuitenkin se, että koko puuasiaa ei ehditty edes pohtia, koska jouluna(kin) meidän perheessä niistettiin, yskittiin ja voivoteltiin kuumeessa. Tällä kertaa ei ollut kyseessä perheen nuorin, vaan vanhin. Tästä syystä kaikissa jouluvalmisteluissa mentiin kyllä niin siitä, mistä aita on matalin. Meikävaimo kävi viimenipassa lahja- ja ruokaostoksilla – koroilla. Fiksu valinta, selkeesti.

Takaisin kuuseen. Onneksi siis tämä löytyi jo valmiiksi varastosta ja vaihteeksi myös ihan löydettävästä paikasta. Siis meidän varastohan on MUSTA AUKKO ja sieltä ei hevillä mitään löydä. Niin voitte vain kuvitella, kuinka ihanaa oli tällä kertaa heti bongata laatikko, jossa luki JOULU. Ja tätä pientä kuusta koristi oman lapsen tekemä – eli maailman hienoin ja kaunein – joulukoriste. Eli kuusi oli siis täydellinen ja onneksi ei ehditty muuta miettiäkään.

Joulupukit jo kaukaa (vai onko siitä jo niin kauan?) omasta lapsuudesta valvoivat, kun joulua odotettiin, kun se tuli ja kun se meni. Oi joulu, miksi olit niin kiireinen?

Joulutontun kukkuu

Erityisen ihanaa tässä joulussa oli huomata, kuinka jälkikasvu alkoi ymmärtää siitä jo hippuja sieltä täältä. Tonttulakin pukeminen ja pitäminen oli välillä niin jännää ja sitten toisena hetkenä jotain niin tylsäää ja inhottavaa. Lahjoja avattiin välillä suurella innolla ja välillä ei voinu vähempää kiinnostaa. Joululaulut kolahtivat, niiden mukana hoilattiin, tanssahdeltiin ja leikittiin. Jouluruokia vähän maisteltiin – välillä syljettiin pois ja välillä jopa nieltiin.

Pikku pianisti

Saimme iloksemme kuulla myös moderneja joululauluja.

Lahjoja riemulla tarpeeseen

Itselle lahjojen antaminen perheelle on tärkeää. Ei sellaisella klonkkumaisella my precious -meiningillä, vaan sellaisella ootte rakkaita, niin siksi haluan antaa lahjoja -ajatuksella. Eikä niiden tarvitse ollaan mitään ihmeellistä. Tänä vuonna oli itselle erityisen tärkeää antaa jotakin, joka menee oikeasti käyttöön. Eli pyrin välttämään kaikkia turhakkeita. Kaikilla on kuitenkin jo tarpeeksi roinaa nurkat pullollaan. Tästä syystä paketteihin päätyi vapaapäivälahjakortteja kiireisille, hyvinvointituotteita, keittiöhyödykkeitä. Mikä kullekin tietty sitte on se turhake – mutta yritys hyvä kymmenen, ainakin.

Äitinä oli erityisen ihanaa seurata vierestä sitä, että lahjojen kohteeksi oli mitä enimmiten muuttunut oma lapsi. Ja vielä enemmän osaa olla riemastunut ja kiitollinen, kun kasvaa isommaksi.

Äippääkin muistettiin mm. ihastuttavilla Esteri-sarjan astioilla. Innostuksen näihin upeuksiin sain omalta rakkaalta siskolta. Hän osti puolisonsa kanssa ensimmäiset meille häälahjaksi.

Astiat

Pukinkontista meille ojennettiin myös ihania kirjoja. Ja tarttuipa pari semmoista myös alelaareista. Näiden avulla pyritään elvyttämään hiipunut kitaraharrastus, tiedostamaan enemmän omia tunteita, tulkitsemaan (kenties) riipaisevaa tarinaa elämän yllätyksellisyydestä  ja (mahdollisesti) samaistumaan hieman erilaiseen pikkulapsiarkeen. Eli kaikenmoista luvassa.

Joulukirjat

Suuri kitarakirja

Kimmo Takanen – Tunne lukkosi

Selja Ahava – Taivaalta tippuvat asiat

Eve Hietamies – Yösyöttö

Hetki kliseilylle

Kerronpa tässä vielä sen jo kaikille ilmiselvän eli joulussa tärkeintä oli kuitenkin saada olla perheen ja sukulaisten kanssa. Kaikki muu on loppujen lopuksi vain sitä kermaa sen kakun päällä. Äkkii se sujahti. Mut kohta on taas vuosi sujahtanu. Ja sit se on taas.

Joulutähti

Tässä ensin tapahtuu monia juttuja. Huomenna on taas iha eka päivä uutta vuotta. Kerron sillon, miten uus vuos on iha oikeesti lähteny käyntiin. Ehkä jotakin blogisarjaakin luvassa, vinkvink. 2017, hengaillaan vielä hetki. Olit meille hyvä ja huono, pysyttäydytään nyt vielä siinä hyvässä.

Jaa halutettasi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.